Esittely
Koivukujan Ratsastuskoulu sijaitsee Suomessa, Pohjanmaalla. Tallilta matkaa kaupunkiin on kunnioitettavat 20 kilometriä, joten Koivukuja sijatsee siis hyvin rauhallisella paikalla metsän ja vihreiden laidunten ympäröimänä. Tie, mitä pitkin Koivukujaan pihaan savutaan on hyvin vaatimaton hiekkatie, jota reunustaa koivut ja sitä ajetaan lähes 3 kolme kilometriä. Niinpä Koivukujan hevosilla ja ihmisillä on hyvin rauhaisat oltavat, koska tallin lähettyvillä ei ole lähes ollenkaan liikennettä.
Tallialue ja ympäristö
Koivukujan piha-alue on vihreiden laidunten ja metsien ympäröimänä. Laidunten takana kaukana lännessä siintää suuret vuoret. Eteläpuolella on metsikkö, jossa on hyvä maastoilla. Metsässä on monia reittejä, joiden varrella on maastoesteitä. Metsässä vartin kävely matkan päässä on hiitti rata, joka on tarkoitettu niin ravureiden kuin ratsujen käyttöön. Ehdottomasti kaunein reitti ympäristöltään johtaa pienelle metsälammelle, jossa uitamme hevosia. Kaupunkiin Koivukujasta on matkaa 20 kilometriä, joten tallin ympärillä ei ole liikennettä. Tallipihalla komeilee yksi melko suuri tallirakennus, joissa on toimisto, satula-, kuivaus- ja rehuhuoneet. Kartanomaisessa punaisessa piharakennuksessa asustan minä. Kesäisin sieltä on myös varattu leiriläisille 10 huonetta, sauna, peseytymis- ja oleskelutilat. Tallin itäpuolella on suuri maneesi ja lännessä suuret laitumet, jotka jatkuvat silmän kantamattomiin. Tallin tarhat sijaitsevat maneesin edessä. Kaikki tarhat ovat valkoaitaisia ja hiekkapohjaisia. Niiden välissä on hiekkapolku, jota pitkin kuljetaan maneesiin ja perinmäisille tarhoille. Pohjoisesta johtaa pitkä koivujen reunustama metsätie ratsastuskoulun pihaan. Heti pihaan saavuttuaan ennen laitumille kulkua tien itäpuolella on parikkipaikka autoille sekä hevoskuljetusajoneuvoille.
Tallirakennukset
Uusi modermi ja valoisa talli on 20 paikkainen. Siellä on hyvät puitteet niin hevosille kuin ratsastajille. Tallissa tilavat karsinat, toimisto, lantala, purula, satulahuone, kuivaushuone, pesupaikat, ja hoitajien huone. Karsinoissa on toimiva juoma-automatti, suolakivet ja ruokakipot. Karsinat ovat puu seinäisiä, joiden etu- ja sivuseinien yläosassa on kalterit. Kaikkien karsinoiden takasenällä on ikkuna, jonka edessä on kalteri, jotta hevonen ei pääse satuttamaan itseään. Pohjana hevosilla on purua. Karsinoissa on liukuva ovi, jossa on omat koukut riimulle ja suitsille sekä satulateline.Tallin käytävä on betonia. Se on rakennettu niin leveäksi, että kaksi hevosta mahtuvat ohittamaan toisensa tarpeen mukaan. Pesukarsinat sijaitsevat tallin toisessa päässä ovelta katsottuna ja niistä löytyvät tietenkin kaikki tarvittavat pesuvälineet. Varustehuoneessa pidämme kaikkia varusteita, ja kuivaushuone on tarkoitettu loimien yms kuivattamista varten. Rehuvarastossa säilytetään kaurat ja muut rehut sekä niiden jakamiseen tarkoitetut kärryt. Heinät sijaitsevat tallin vintillä. Toimisto on tarkoitettu minun työtilaksi ja vapaaseen oleskeluun. Sieltä löytyy jääkaappi, sohva, ruokapöytä ja työpiste. Seiniä peittävät hevosten saamaat ruusukkeet, pokaalit sekä mitallit. Hoitajien huone on vain hoitajille. Se on oma tila Koivukujan hoitajille, josta löytyy hoitajien kaapit, jääkaappi sohva ja pieni ruokapöytä tuoleineen.
Vähän vanhemmassa pikkutallissa on karsinapaikat 10 hevoselle ja myös kaksi varsomiskarsinaa. Karsinat ovat tilavia, puuseinäisia. Etu- ja sivuseinien yläosassa on kalterit. Takaseinällä ikkuna, jonka saa avattua. Ikkunaa suojaa kuitenkin kalteri, ettei hevonen vahingossakaan pääse sitä rikkomaan. Jokaisessa karsinassa on toimiva juoma-automaatti, ruokakippo ja suolakivi. Kuivikkeena käytetään myös pikkutallissa purua. Niinkuin ison myös pikkutallin ovet ovat liukuovia ja niissä on koukut riimulle ja suitsille, sekä satulateline. Pikkutallista löytyy 2 pesupaikkaa, oleskeluhuone, satulahuone, kuivaushuone, purula ja lantala. Oleskeluhuone on tarkoitettu vapaaseen oleskeluun ja eväiden syömiseen. Sieltä löytyy ruokapöytä, jääkaappi sohva ja televisio.
Ratsastusalueet
Tallilla on monipuoliset ratsastusmahdollisuudet. Kahden kentän ja maneesin lisäksi metsässä on paljon erilaisia maastoreittejä, joiden varsilla on maastoesteitä. Yksi maasoreitti vie matalan metsä lammen luon, jossa käymme uittamassa hevosiamme. Jos metsässä oleskelu ja paarmojen pureminen eivät kiinnosta, voi maastoon lähteä myös peltojen viertä avarallille maastopoluille, joita ympäröi suuret pellot. Kentät ovat hiekkapohjaisia, joista toinen on suurempi kuin toinen.. Kummatkin ovat valkoisilla aidalla aidattuja. Suurempi kentistä sijaitsee aivat tallin vieressä, maneesin kupeessa ja toinen hieman kauempana. Suuremmalla kentällä pidetään ratsastuskoulun tunnit aj pienempi on varattu yksityisille. Maneesi on suuri ja valoisa, joka on ilmastoitu ja hiekkapohjainen. Siellä on hyvin tilaa myös yksityisille tuntien aikana. Maneesista ja isolta kentältä löytyy monipuolinen estevarasto kaikkien erikoisesteiden kera. Maneesin toisessa päässä on kahvio, jossa voi talven kylmillä lämmitellä ja keitellä lämmintä juotavaa. Myös kentän laidalla on melko suuri itse tehty katsomo.
Ulkoasun © Veikkalay 2007 » Sivun alkuun